Okei, nyt kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Nyt ihan oikeasti tekee mieli väittää etten kykene millään, ei pysy ajatus kasassa, ei liiku sormi näppäimistöllä, ei istu muumit kanootissa.
Muttei ole syytä hätään! Tiedänhän nykyisin täsmälleen mistä nämä tuntemukset kumpuavat: lötköilystä. Ajatus harhailee kun en ole kerennyt meditoida, sana takkuaa kun en kirjoita aamusivuja, muumit karkaa kun tulee syötyä liikaa /sekoitettua unirytmiä / luistettua hölkkälenkeiltä. Aiemmin olisin panikoinut, että tämä korvien välin puutumus on jokin vakava vaurio luovuudessa, mutta nyt arvaan kyseessä olevan vain henkisen veltostumisen. Kun en tee niitä asioita, jotka pitävät mielen virkeänä ja tarkkaavaisena, niin sitten saan sietää aivokoomaa.
Joten siedän nyt tämänkin takkuavan kirjoitussession. Ja myös sen edellisen, jota raapustin kasaan bussissa. Eikä sitä edeltäväkään ihan timantti ollut... Pahoitteluni blogin viimeaikaisesta tason laskusta. Mutta eteenpäin! Pieni aivokooma kuuluu asiaan, koska joulukuu on horroskuukausi. Itse aloitan elintoimintojen hidastamisen heti 1.12. ja vuodenvaihteeseen mennessä silmissä on jo kalamainen tuijotus, poskella kuolavana ja keskivartalon tienoolla hehkeä suklaapöhö. Ja tämä kaikki vain, jotta tammikuusta tulisi räjähtävä! Täytyyhän sitä ensin himmata, jotta voi seuraavaksi paahtaa täysillä! Ja täysillä paahtamiseen kuuluu ehdottomasti uudenvuodenlupaukset.
Olen sanonut tämän aiemminkin ja sanon uudelleen: uudenvuodenlupaukset on mahtavia. Itse olen miettinyt jo useamman kuukauden kannustavia vaateita uudelle vuodelle. Mutta lupaaminen täytyy tehdä oikein. Ei mitään "vietän enemmän aikaa perheen kanssa" tai "laihdutan viisi kiloa" tyyppistä maalailua vaan konkretiaa. Nuo ovat tavoitteita, mutta hyvä lupaus pitää sisällään myös keinon millä tavoitteeseen päästään. Oletan aina jokaisen lakonisen "lupaan etten lupaa mitään" -heiton takaa kaikuvan huonojen lupausten historian tai ihan vaan huonon itsetunnon. Ihan varmasti jokaiselta löytyy kyky lunastaa lupauksensa jos vaan muotoilee sen oikein. Yksi ystäväni päätti alkaa pedata sänkynsä aamuisin ja hoiti homman aivan kuninkaana. Kyllä itseä ärsyttävistä huonoista tavoista on mahdollista päästä eroon. Täytyy vaan jakaa isot ongelmat pienempiin.Koska olen lupailun mestari, laadin itselleni useammankin tavoitteen. Mutta laadin ne huolella ja olen valmis muuttamaan tehtävänantoa jos tajuan haikailleeni liikoja. Näihin kolmeen vaatimukseen uskallan sitoutua:
- 100 päivää ilman lisättyä sokeria. Tällä lupauksella aloitin myös viime vuoden ja hoidin homman kunnialla, joten nyt kyseessä on ennemminkin muistinvirkistys kuin voimien koetus. Verensokerin heittely vaikuttaa mielentilaani valtavasti: olen nälkäisenä raivoapina, ylisyöneenä nukahdan vaikka seisten. Sokerin vähentäminen poisti nämä ääripäät hahmoluettelostani ja sadan päivän startti auttoi vähentämään makeaa koko loppuvuoden. Ylimääräinen sokeri tarkoittaa minulle kakkuja, karkkeja, makeutettua jogurttia, mehuja... Laitoin silti teehen hunajaa enkä vältellyt hedelmiä tai yli 70% suklaata. Ekat pari viikkoa olivat vaikeita ja sitten unohdin ongelmoida asiaa sen kummemmin. Ja jos oli sosiaalisesti haastava tilanne (synttäri, häät, mummon kahvipöytä) niin sitten söin tarjotun pullan ja jatkoin seuraavana päivänä. Ei se niin vakavaa ole.
- Liikuntaa neljä kertaa viikossa (mieluiten aamuisin). Tavallisena viikkona liikunkin neljän session verran. Ongelmana ovat vaan ne "epätavalliset viikot" kun on kiire tai väsyttää tai jotain vaan, jonka myötä annan yhtäkkiä itselleni luvan tönöttää kotona kunnes selkä ei enää taivu suoraksi. Josko nyt viimein saisin liikuntatottumukseni osaksi arkea ettei tarvitsisi aina arpoa, että vetääkö lenkkarit jalkaan vai jääkö kotiin. Ajattelin helpottaa tätä valintaa opettelemalla tuon aamuliikkumisenrutiinin. Jos ponkaisi suoraan sängystä pihalle? Sitten se olisi hoidettu, saisi olla loppupäivän rauhassa ja virkeänä.
- Ei YouTube-videoita ennen klo18. Olen kehittänyt todella tympäisevän tavan pakoilla velvollisuuksia tuijottamalla toinen toistaan tarpeettomampia YouTube-videoita. Työstä pitämät taukoni venähtävät toistuvasti nelinkertaisiksi kun hoen itselleni kuinka "katson enää tämän yhden ja sitten ehkä tuon ja tämä vielä...". Ajattelin tehdä lupauksesta konkreettisen tuolla kellonajalla. Ehkä saan katsoa illalla hoidettuani kaiken muun. Ja tietty jos joku erikseen haluaa näyttää jotain tärkeää, mutta random tuijottelua ei. Huh, tämä on aluksi vaikea.
Ja pienistä saavutuksista kasvaa valtavien läpimurtojen temppeli!
(Kuten näette, menen koville kierroksille näissä UVlupaus-asioissa. Pääsin taas saarnaamaan. Nyt menen vähän rauhoittumaan, mutten tee sitä YouTubessa... Ensi viikon päivittely tulee vielä Vaasasta käsin ja sitten alkaa sarjakuvantekijän arki. Pian on aika aloittaa piirtäminen... Apua!)
Meillä on Maxin kanssa tapana lukea iltaisin ruotsinkielistä kirjallisuutta ääneen. Se on tehokkaaksi osoittautunut tapa kehittää meitsin lausuntaa ja sanavarastoa pikkuhiljaa hivuttamalla. Edellisen kirjan lukemiseen meni tosin vuosi ja sinä aikana ehti kerääntyä monta opusta jonoon. Yhtenä tämä äidiltä lainattu Mazzarella. Taidan palauttaa lainan. Palaan asiaan sitten parin vuoden päästä...
Tämäkin on äidiltä lainattu. Itseasiassa hämmentävän suuri prosentti kirjahyllyni sisällöstä on äidiltä lainattua tavaraa, jota en ole koskaa lukenut. KonMari-oppaan mukaan tämä sukupolvelta toiselle siirtyvä roina on todella yleinen ongelma. On siis aika ryhtyä palautushommiin...
Osittain sokerilakkooni viitaten, meillä jää leivontatarvikkeita aika paljon kaappiin vanhenemaan. Nämä strösselit tulivat lahjana muutama vuosi sitten. Nyt umpeen mennyt päiväys tarjoaa oivan syyn luopua tästäkin tuotteesta.
Laitetaan samalla pois kaikki muutkin käyttöaikansa ylittäneet tuotteet kuivakaapin perukoilta. Meni intiaanisokeria, siirappia, kuivahiivaa, ikivanhaa riisiä... Liian syvät hyllyt kun tulee jemmattua kaikenlaista tarpeetonta.
Maxilla oli näitä pari, mutta toinen hajosi. Tämä jäi kaapin perukoille. Pohdin edelleen tätä astia-asiaa, että jos pitäisi vaan ihan välttämättömimmät kun inhoan tiskaamista. Ei voisi olla paljon tiskiä jos ei olisi paljoa astioita. Uhka vai mahdollisuus?
Kokoelämänsä absolutistina viettänyt Max sai tämän lahjaksi, koska korkin päällä on knalli. Tulin juoneeksi sisällön pari vuotta sitten, mutta pulloa säästimme huolella. Hetken mietin pitäisikö säästää tuo hattu. Kuljettelin sitä ympäri asuntoa, kokeilin koristepatsaiden kruunuksi. Ei löytynyt sopivaa kantajaa.
Tätäkin tuotetta omistan useita kappaleita enkä ole käyttänyt ikinä. Sopisivat kuulemma kaarituellisten rintsikoiden pariksi. En vaan käytä sellaisia.
Viime viikon bussisekoilun tuloksena en näköjään listannut edes tarpeeksi roinia, joten pistetään nyt ylimääräisiä peliin tilanteen tasoittamiseksi. Pesupähkinät. Varmaan upea keksintö. En ole suoraan sanottuna ikinä laittanut tätäkään lahjaa tositoimiin.
Huhuu, ihan tuli hiki tuosta Uuden Vuoden lupausten kuvailun autuudesta ja innosta. Itse yritän palata uusiin ruokatottumuksiini, joiden avulla pudotin 20,5 kiloa männä vuonna. Puolitoista on hinattu takaisin jouluisten outojen ns. herkkujen siivittämänä. Jopa leivontaan tarkoitetut taloussuklaat (2x100g) piti imeä sisuksiin parina viime yönä, kun halusin hävittää kaiken paheellisen torpasta. Ihan kuin en olisi voinut antaa tai heittää niitä pois? Teeskentelijä.
VastaaPoistaSulla on YouTube, mulla on televisiosarja Leijonan luola. Sitä tulee ainakin kaksi jaksoa joka päivä ja minä sitten iltaisin/öisin katson niitä tallennuksistani. Vaan sanoipa Robert Herjavec (yksi luolan miljonääreistä) oivan lauseen yhdelle rahankinuajalle, joka ei osannut keskittää tekemisiään, vaan sirotteli yritystoimintansa niin moninaiseksi ettei saanut sitten rahoitusta siihen yhdeltäkään "leijonalta". Eli ajatus kuuluu: Kun teet jotain, jätät jotain muuta tekemättä.
Yksinkertaista, mutta totta. Ensin ajattelin, että sehän on oikein luterilaisuuden korkea veisu. Että pitäisi ehtiä tehdä vaikka mitä. Mutta sillä siis tarkoitettiin tietysti sitä, että pitää vähän ajatella, mihin aikansa käyttää. Otan siis ko. ajatelman nyt ohjenuorakseni. Eli yritän edes vähän hallita tätä angstista poukkoiluani ja ikään kuin valita edes pari kertaa päivässä tehtäväkseni sellaisia asioita, joita a) haluan tehdä ja b) jotka vievät minua eteenpäin kohti haluamiani asioita. Kuten vaikka kirjoittaminen. Jos katson vuodessa esimerkiksi 300 Leijonan luola-ohjelmaa ja vaikka kelaankin mainokset tallennuksen avulla välistä pois, on se muhkeat noin 300x45 minuuttia. Että jos olisin jättänyt tuon tekemättä ja kirjoittanut edes 300 x 30 minuuttia, niin johan tässä olisi trilogia tai ties mikä Noopeli valmiina.
Pysytään näissä. Ja Nuori tyttö ole kaunis ja Merete Mazzarella tosiaan takas hyllyyni sekä aiemmissa poistoissa mainittu Korttipelit ja pasianssit. Hmm... mitäs mamman KonMari-projekti siihen sanoo? Katsotaan... ainakin voin sitten ylpeänä viskoa/antaa ne pois itse. Fuulaa fuulaa. Itsepetosta. Hyi.