Olavi Uusivirralta julkaistiin tänään uuden sinkun musiikkivideo nimeltään
Tanssi vaikka et osaa.
(Nimeä klikkaamalla pääsee siis tsekkaamaan valmiin tuotoksen YleX:n sivuille.) Sain kunnian olla mukana kuvauksissa hääräämässä. Olen siis opiskellut Olavin kanssa samaan aikaan ja tehnyt opintojen tiimellyksessä yhdessä useammankin teatteriproggiksen ja tällä yhteydellä meitsiä pyydettiin pari viikkoa sitten mukaan kuvauksiin. Suoraan sanottuna en aina jaksa näihin musavideohommiin lähteä, koska ammattitasollakin videot tehdään Suomessa niin pienellä budjetilla, että toteutus menee talkoohommiksi. Sen verran olen alkanut ajankäyttöäni koulusta valmistumisen myötä priorisoida, etten jaksa aina innostua mahdollisuudesta tehdä palkatonta duunia. Mieluummin sitä yleensä käyttää vapaa-aikansa omiin bändijuttuihin.
Olavi Uusivirta on kuitenkin siinä erikoiskategoriassa, jonka vuoksi voin tehdä hommia ihan vaan rakkaudesta musiikkiin. Arvostan häntä suuresti sekä tekstittäjänä, laulajana että live-esiintyjänä. Jopa vähän esikuvana pidän, että jos kykenisi joskus sellaista kamaa suoltamaan, niin huh huh. Hieno taiteilija, monilahjakkuus. Hyvä Olavi!
Näillä eväillä lähdin mukaan edes kuulematta biisiä. Oletin vaan, että se on varmaan kova. Ja onhan se! Suostumistani edisti myös videon ohjaajan Jenni Kangasniemen selkeä tehtävänanto, joka oli lähinnä muuntaa metrovaunu diskoksi. Rahaa materiaalihankintoihin oli tietysti melko niukasti, mutta kyllä sitä aina jotain keksii. Suunnattiin leffalavastaja Nanna Hirvosen kanssa suoraan Varustelekaan ostamaan varasto tyhjäksi hopeisista lämpöpeitoista ja Lohikarille hamstraamaan lameverhoa.
 |
| Roihupellon metrovarikolla |
 |
| Asiaan kuuluvaa johtosälää |
 |
| Kuvassa Nanna Hirvonen lavastajalle ominaisessa toimessa eli teippaamassa lämpöpeittoa seinään. |
Kuvauspaikkana oli metrovaunu Roihupellon varikolla. Teatterilavastajana olen tottunut aika lungiin rytmiin, että ensin jutellaan ja suunnitellaan ja jos jotain tarvitaan niin hankintoihin on viikkokaupalla aikaa ja sitten katellaan ja kokeillaan. Kuvauksia valmisteltaessa homma menee oman kokemukseni mukaan taas niin, että sitä kerää mukaan kaikkea mahdollista mitä ikinä voi tarvita, pystyttää kauhessa kiireessä ja poukkoilee valoihmisten ja kameratyyppien seassa. Kauhea tohina päällä ja onko tämä nyt tarpeeksi hyvä ja mitä näkyy kuvissa ja pikana vielä jotain. Kaiken on pakko olla valmista sillä hetkellä kun kamera käynnistyy, eikä mitään voi enää jälkeenpäin muuttaa.
Sitten ruvetaan kuvaamaan ja lavastaja siirtyy lähinnä päivystysmoodiin. Että on vähän niin kuin töissä, mutta oikeastaan aika tarpeeton ja yrittää vaan pysytellä poissa ohjaajan, kuvaajan, esiintyjien, kuvaussihteerin, apulaisohjaajan, valaisijan, maskeeraajan, puvustajan ja avustajien tieltä. Hirveä määrä ihmisiä kokoajan paikalla, mikä korostui varsinkin tässä proggiksessa kun tila oli todella pieni ja esiintyjiä todella paljon. Suurimman osan ajasta norkoilin jossain kuuloetäisyyden päässä hörppimässä Laitilan sponsoroimaa vissyä. (Vissyä tölkissä, on muuten upea idea! Arvostan näin alkoholittomana ja sokerittomana.) Kamerahommiin tottunut Nanna taisi olla paremmin tilanteen tasalla.
 |
| Ensimmäisiä kuvia purkkiin. |
 |
| Sen verran intensiiviset muuvssit, että Olavin kengästä repesi pohja irti ensimmäisten tanssikuvien jälkeen. Pukusuunnittelija Roosa Marttiini hoiti tilanteen ammattimaisin ottein pikaliimalla ja teipillä. Toimitusta valvoi diskopastori Jaakko Kämäräinen. |
 |
| 12-tuntisen kuvauspäivän uuvuttama Timo Kämäräinen. Taustalla upea geisha Makla Laine. |
 |
| Spontaani yleisösurffausidea |
Mutta olihan sitä tohinaa ja hälinää hauska seurata. Kuvistakin tuli hienoja, kun vaunu tuupattiin täyteen loisteputkia, savua ja glitteriin sonnustautuneita ihmisiä. Erityisesti kipinäkruunua kantavan Lucian kuvaaminen oli jännittävää, kun paikalla oli tietenkin räjähdysekspertti ja hommaan valmistauduttiin suurieleisin turvatoimin ja hätävalmisteluin. Luciana loistanut Antti Asplund hoiti osansa tavaramerkiksi muodostuneella cooliudellaan, jota eivät horjuttaneet edes päähän asennetut räjähteet, joita ei voitu kokeilla etukäteen vaan homma täytyi saada kerralla purkkiin.
Jos pystytyksessä oli hulinaa, niin purku oli sama mutta tuplatempolla. Koko vaunu täytyi nimittäin saada tyhjäksi kuuteen mennessä, jolloin metromme lähti ajoon. Siinä sitten 45 minuutissa revittiin kaikki lameet jätesäkkeihin ja imuroitiin ja nypittiin konfettia niin maan penteleesti. Homma taisi tulla valmiiksi minuutilleen oikealla hetkellä. 12-tuntinen päivä, mutta tulihan tehtyä. Seuraavan päivän ulkokuvauksiin ei onneksi lavastajaa kaivattu.
Lopputuloksena oli biisinsä arvoinen video, uusia kokemuksia kuvausmaailman kummallisuuksista ja metrovaunu, joka kiertää reittiään tälläkin hetkellä lattialoskassaan ripaus glitteriä.
 |
| Ruuhkaa diskovaunussa |
 |
| Ja sitte imuroimaan... |
