Sunnuntai-iltapäivä Munkkivuoressa. Lumi leijailee monimutkaisina kiekuroina ikkunan takana, Maxin jokapäiväiset kitaraharjoitukset etäisenä kaikuna yläkerrassa. Lastaan keittimeen puruja toista kahvikupillista varten samalla kun odottelen uunin merkkivalon naksahdusta.
Toivottavasti malttamattomuuteni ei tuhoa tätä leipää. Katselen epäillen uunipellillä leviävää taikinaa. Olisiko sitä sittenkin pitänyt kohottaa vielä hetki liinan alla? Ohjeessa luki että kaksinkertaiseksi, mutta otin sen enemmän metaforan kannalta. Olen kai liian yksinkertainen ymmärtääkseni tätä kaksinkertaisuuden konseptia... Äh, uuniin vaan! On se aina ennenkin isän mittaamilla aineksilla onnistunut.
Olen viimeinkin aloittanut piirtämisen. Etsiskelen omaa reseptiä, sitä jolla onnistuisi aina. Päättelin, että mokoman loitsun laatiminen vaatii lähinnä loputtoman määrän kokeiluja, yritystä ja erehdystä. Laitoin siis itselleni tehtävänannoksi vaan piirtää. Piirtää ihan mitä vaan. Mahdollisimman huonoa, tyhmää, yksinkertaista, kunhan pylly asettuu penkkiin ennen puoltapäivää ja kynä pysyy paperissa vähintään kolme tuntia. Piirsin alkuun muutamia strippejä, sellaisia ihan improttuja vaan ilman suunnitelmaa tai luonnostelua.
Tuli mm. tällaista:
Sitten palasin perusasioiden ääreen eli mallista piirtämiseen:
Kolmantena päivänä kykenin jo kokonaisen sivun toteuttamiseen:
Että kyllä se siitä pikkuhiljaa alkaa luonnistumaan... Yllä oleva sivu kuvaa puuhailuni ydinongelmaa eli ajankäyttö on vielä hiukan hakusessa. Vähän tuota malttamattomuutta on ilmassa ja sellainen kumma ajatus, että täytyy hoitaa kaikki muu pois alta ennen kuin voi istua työpöydän ääreen. Aivan kuin ne pyykit ja lukematta jääneet facebook-viestit olisi pakko hoitaa heti herättyä. Aamut ovat meikäläiselle hyvinkin energistä aikaa ja ennen puoltapäivää saan nopeasti hoidettua vaikka mitä, mutta suunta vähän tuppaa hapuilemaan. Olen menneen viikon treenannut lähinnä kynän käteen ottamista, että pitäisi olla mustepullo avattuna klo10. Ja että jatkaisi senkin jälkeen kun "alkuinnostus" loppuu eikä karkaisi vaivihkaa muihin toimiin.
Vähän sellaista lastentarhaopettajan hommaa tuo itsensä töihin paimentaminen. Täytyy jatkuvasti harhauttaa itsensä tekemään jotain hyödyllistä, keksiä keinoja pitää mielenkiintoa yllä. Meditaatio auttaa tässä (kuten olen ottanut tavakseni hokea), samoin tuo nettivideoiden rajoittaminen. Liikunnalla ja ruokavaliolla olen saanut unirytmin aika kohdilleen... Vai hyvällä unellako rupesin liikkumaan? Syön, nukun, liikun - kova kolmikko.
Ai niin, se leipä!
Kirmaan kyykkimään uunin luo, tietenkään en laittanut mitään ajastinta... Mutta leipä makoilee tyytyväisenä lauteilla, väri lähentelee jo kauniin ruskeaa. Jätän limpun vielä hetkeksi aloilleen, menen yläkertaan vaihtamaan pehmopöksyni vierailulle sopivampiin ja hätyytän Maxin kitaransa kimpusta. Nyt pitää lähteä! Kietaisen limpun suoraan uunista folioon ja muutamaan keittiöpyyhkeeseen ja heitän reppuun. Matkalla bussi täyttyy pikkuhiljaa vastapaistetun tuoksusta. Kukaan ei varmaan osaa epäillä kotoisan aromin karkaavan repustani.
Sampon ja Silvian luona pöytä notkuu tuttuun tapaan: quorn-fileitä, papuja valkosipulihöysteellä, kesäkurpitsa-pinjansiemen paistosta ja vastapuristettuja porkkana-inkivääri-omena-mehushotteja. Curry-koira tepastelee jaloissa vahtien järjestelyjä. Leipä asetetaan kunniapaikalle. Sitä ihaillaan kovin ja selostan jokaiselle vuorotellen kenen reseptistä on kyse. Silvian ystävä Kristian saapuu myös kekkereihin. Italialaisina he ymmärtävät hyvän leivän päälle, kehuvat sitä kilvan (italialaiset ymmärtävät myös ruoan kehumisen päälle). Itse mietin että ehkä taikinaa olisi voinut vielä kohottaa, ehkä paistaa vielä minuutin tai kaksi pidempään, mutta tämä taitaa kuulua leipomiseen tämän aikaansaannoksensa epäily. Piirtämiseen se ainakin kuuluu oleellisesti.Vaan epäilyt väistyköön sen faktan tieltä, että leipä syötiin illan aikana viimeistä murua myöten. Jälkiruoaksi espresso ja Silvian vanhempien lähettämä panettone-joulukakku. Sitten musisointia ja tunteja kestävä korttipeli monimutkaisilla säännöillä.
Kyllä näillä eväillä kelpaa aloittaa uusi viikko ja jatkaa toimivan sarjakuvareseptin jahtaamista. Josko sitä joskus keksisi piirtää jotain joka ravitsisi sielua ja lämmittäisi sydäntä kuin kotitekoinen leipä.
 |
| Silvia ja loppusilaus |
 |
| Sampo korkkaa panettonen |
Sitten roinat.
Ja heti laihdutusopasta peliin tämän ruokapäivityksen jälkeen! Pitää varmaan seuraavaksi ihan järjestelmällisesti Konmarittaa koko kirjahylly, kun siellä on itseasiassa niin paljon turhaa ettei tällainen närppiminen paljasta totuutta. Mutta närpinpä nyt tähän hätään kuusi opusta. Tämä vanha laihtumisopas on äidin kirjavarastosta (ja palaa ehkä takaisin sinne, pitää varmistaa). Muistaakseni opuksen sivuilla oli painoindeksitaulukko, joka erosi jonkinverran nykyisestä. Entisaikojen ihannepainoa pidetään siis nykyään lievänä alipainona. Hmh. Jännä.
Äidin peruja myöskin. Ei kertaakaan avattu, mutta kunniapaikalla kököttänyt kun on niin kaunis.
171. KATHARINA BLUMIN MENETETTY MAINE
Tämän kirjaläpyskän nappasin mukaan Kaapelitehtaan kierrätystapahtumasta. Olen useana vuonna vienyt sinne pari kassillista roinaa jakoon ja aina tuonut vastineeksi kotiin jotain pientä. En enää muista miksi tämä tuntui säästämisen arvoiselta, tietenkin hautasin sen samantien hyllyyn.
Sain Helsinki-oppaan lahjaksi aikanaan. En ole sitä lukenut (toistuva teema tämän päivän roinaluettelossa), mutta pidän lahjaa oivallisena koska en tiedä kotikaupungistani juuri mitään. Tämä tietämättömyys paljastuu koko laajuudessaan aina sukulaisten tullessa kylään:
"Mikä kirkko tuo on?"
- En tiiä.
"Ketäs tämä patsas esittää?"
- Eikö siinä lue.
"Onkos tämä aukio Sen-ja-sen suunnittelema?"
- Öö, varmaan sitte.
Mutta tiedän kaikki teatterit, taidetarvikekaupat, kirjastot, Annakadun ruokapaikat ja keikkapaikat. Mennään niillä.
173. AJAN JA AVARUUDEN KARTAT
Tän oon lukenu! Siitä tosin on noin vuosikymmen.
Äidiltä lainassa, epämääräistä nonsense-sanahassuttelu-runoutta. Epäilen että jotain on jäänyt käännöksessä pois tai sitten Lennonin runous ei vaan kolise. Mutta kansi on hieno.
175. KÄSIRAUDAT
Okei, nää ei ollu kirjahyllyssä. Mutta, joo... ei siitä sen enempää. Ihmetelkööt Kierrätyskeskuksessa.
Mahtava luku- ja elämyskokemus taas tämän maanantain juttusi oli ja on! Leivän paistosta sen verran (sopii myös pullaan), että kun kopistat alapintaa ja kuuluu kopinaa, on leipä (ja pulla) yleensä just parhaimmillaan. Että kopistelemaan. Hieno juttu toi isän valmistaikina. Ja taatusti toimi, kun viimeiseen rippeeseen asti impattiin se ruokakokoontumisessanne.
VastaaPoistaCurryn kuva täytyy ehdottomasti muistaa näyttää Ihanalle Veeralle, 6 v. (tämä tieto siis vain niille, jotka eivät häntä vielä tunne eli siskontyttöäsi), josta tuli suuri fani ko. lempeää iloeläintä kohtaan syntymäpäivilläsi. Me vaan luultiin maalaisesti, että hän on Karri. Onkin siis Curry. Täytyy kertoa, kun Veera jo ehti yhden lempipehmolelun ristiä hänen mukaansa.
Siitä ne stripit lähtee. Kuvat olivat hienoja. Äiti marsuilemassa ja jälkikasvu perheemme tapaan ilmeilemässä. Meditointi varmaan auttaa jatkamaan piirtämistä. Ja liikunta. Ja kevyt hyvä ruoka. Toi sarjis, jossa oli mahtava määrä toimintaa ennen kuin luovan työn yrittäjä pääsee aloittamaan, oli NIIN tuttua tohinaa. Tässäkin torpassa kaikki mahdollinen tehdään ennen kuin viisi riviä apurahakirjaa kirjoitetaan. Tietysti mainiota oman kunnon ja asunnon konmarittamisen kannalta on luovan työn angsti.
t. äiti