Kesäseikkailu: mökillä Kruunupyyssä (Salli)

   

Kolme tuntia mökillä ja ymmärrän luovuuden merkityksen taas paremmin kuin moneen vuoteen. Jos ei halua mennä ulos hyttysten ja paarmojen naposteltavaksi ja istuu yksin kymmenen neliömetrin mökissä ilman televisiota, internettiä, romaania tai edes pahuksen sudokua, niin on piru vie pakko ennen pitkää keksiä itse itselleen viihdykettä. Onneksi en tullut tilanteeseen täysin valmistautumattomana, kyllähän perustarpeisiin kuuluu pieni säkillisen kyniä, luonnoskirja ja läppäri. Piirtelen sohvannurkassa kunnes kynänpitelyyn tottumaton käteni kipeytyy ja siirryn naputtelemaan. Aivan sama onko inspiraatiota, ei sillä väliä onko edes asiaa. Jotain on vain pakko tehdä tylsyyden ja turhautumisen välttelemiseksi.

Isä ja poika seisoskelevat pihalla komentamassa välinpitämätöntä susikoiraa. Miehet yrittävät päättäväisesti saada koiraa noutamaan frisbeetä ja koira yrittää päättäväisesti mökkiin, jossa ilmeisesti kuvittelee imaginäärisen kissan piileksivän. En tiedä onko tuo sudenjälkeläinen liian tyhmä vai liian älykäs lähteäkseen edestakaisin lentelevän muoviläpyskän perään. Miesten ja koiran jääräpäisyys on huippuluokkaa, aivan olympiatason kamaa. Menossa on tiukka tahtojen taistelu. Kuinka tässä käy? Ihmisen ja eläimen kamppailu, kumpi luovuttaa ensin? Minä luovutin jo ajat sitten.

Lopulta miehen isä kolistelee sisälle mökkiin keittämään kahvia. Tulomatkalla pysähdyimme tienvarsiruokalaan syömään hampurilaisia ja ranskalaisia. Se tuntui hyvältä idealta silloin, mutta nyt kurkkua korventaa jatkuva jano. Olen kuitenkin koettanut vältellä juomista, sillä vessahädän yllättäessä on turvauduttava ulkohuussiin. Näen jo sieluni silmin hyttysmassan joka ryntää paikalle sillä sekunnilla kun paljastan verevät reiteni. Lupaudun silti juomaan kupillisen kahvia, menköön jos on mennäkseen. Pitäähän sitä kesällä kai hyttysenpuremia olla.

Oloni on oikeastaan jo rentoutuneempi, eihän täällä niin paha olekaan. Se on varmaan itseilmaisun taikavoima, joka saa turhautumisen katoamaan. Tunnen olevani jollain kummalla tavalla hyödyksi rapistellessani läppärin näppäimistöä. Miehen isä muistaa ostaneensa meille jäätelöt ja noutaa ne auton takakontista. Puraisen jäätelöpuikon suklaapintaa ja maidoksi sulanut vaniljalitku valahtaa kuoren alta hameelle. Ajattelen hetken, että miksi isät ovat juuri tällaisia, tarkoittavat parasta mutta epäonnistuvat viime metreillä toteutuksessa. Pyyhin vaatteita talouspaperilla ja päätän, etten anna tämänkään haitata. Nythän on kesä ja ollaan mökillä eikä silloin kuulu valittaa.

Kahvinkeitin rupsuttelee. Koira tuijottaa sisään kuononjälkien tuhriman ovilasin läpi. Mies yrittää saada eläimen huomion kiinnittymään edes sekunniksi kädessään olevaan leluun. Miehen isä aikoo vaihtaa ikkunalasin, jonka vauhtisokea lintu on varmaan lentänyt mäsäksi. Kuvittelen hajonneesta ikkunasta erottuvan linnunsiipien ääriviivat. Uusi lasi piti hakea Kokkolasta asti ja se venytti nopeaksi visiitiksi aiotun mökkireissun täysipäiväiseksi. Lasi kun ei mahtunut takakonttiin, joten ensin piti heittää meidät mökille ja lähteä sitten tyhjällä autolla hakemaan. Kello on puoli kuusi, eikä ikkunaa ole vielä edes alettu korjata. Tätä menoa olisimme takaisin kotona yhdeksän pintaa.

Hörpimme mustaa, vahvaa kahvia kunnes miehen isä lyö kädet reisiinsä ja toteaa että no niin. Sitten miehet kaivavat yläkaapista työhanskat ja alkavat irrotella rikkoutuneen ikkunan paloja karmeista. Pieniä siruja varisee ympäriinsä. Siirtelen huonekaluja ja mattoja pois alta ja kysyn pitäisikö levittää sanomalehteä, mutta se on kuulemma tarpeetonta. Imuroidaan sitten lopuksi. Siirryn kauemmas ja anna miesten peuhata lasinsirpaleiden seassa. Katselemme koiran kanssa touhua yhtä huolestuneina, koira pihalla, minä mökissä. Koitan olla neuvomatta, mutta koira ei ole yhtä hienotunteinen vaan ulvahtelee jokaisen kilahduksen välissä.

Viimeinen lasinpala ei suostu irtoamaan raamista ja miehen isä hakee saunakamarista työkaluja. Hyttyset ja illan viileys virtaavat mökkiin lasittomasta ikkuna-aukosta. Hyttyskiekkojen savu leijuu kaikkialla, mutta se ei tunnu hyttysiä liiemmälti haittaavan. Käyn hakemassa lisää kahvia. Maitoa ei ole, mutta olen tässä tilanteessa valmis myönnytykseen. Musta kahvi sopii mökille kuin halpa kuohuviini ensi-ilta juhliin. Ei sen parempaa pidä ollakaan, tämä on eräelämää. Täällä on lasimurskaa, miehiä työhanskoissa ja mustaa kahvia. Niin se vain on, nyt ei pikkujutuista nalkuteta.



Ikkunankarmeja irrotellaan ja tilanne rauhoittuu sen verran, että koira nukahtaa nurmikolle. Ulkona nukkuva eläin on hypnoottisen levollinen näky. Koko maailma on sille sänkynä, eikä mikään voi unta häiritä. Tuuli kahisuttaa puiden latvoja, etäällä naapuri huudattaa jotain mökkielämään liittyvää vekotinta. Viimeinen lasinkappale irtoaa karmeista. Minä läpsin hyttysiä kuin antaisin suoritukselle ironisia aplodeja. Seuraavaksi kaivetaan esiin kimeästi huriseva imuri ja näkymättömät sirut kilisevät juovikkaaseen muoviputkeen. Koira avaa silmät muttei jaksa kiinnostua sen enempää. Läppärini akussa on enää yksitoista prosenttia jäljellä. Omat akkuni ovat tyhjemmät.

Uutta lasia asetellaan paikoilleen, ikkunalistoja nakutellaan varovasti takaisin. Koira alkaa taas haukkua kimeitä ohjeitaan niin että järvenselkä kaikuu pitkällä viiveellä. Läiskäisen hyttysen, joka purskahtaa seinään veritahraksi. Hukkaan meni salaa imetty elämän eliksiiri, turhaan raavin illalla kotona. Olisi pitänyt antaa olla vaan. Pelkään joutuvani pian taipumaan huussin suhteen, kahvi on tehnyt tehtävänsä. Miten miesten ei tarvitse ikinä pissata? Vai ovatko käyneet salaa jossain puskassa? Voi tätä epäoikeudenmukaisuutta.

Viimein ikkuna on valmis ja miehet naureskelevat helpottuneina. Lopuksi imuria huristetaan juuri niin kauan etten jaksa enää pidätellä. Huussireissu ei onneksi ole kauhukuvieni mukainen, mies ja koira vartioivat silti oven takana toimitusta. Jälkeenpäin olen hiukan ylpeä ulkona pissaamisesta. Saisikohan siitä partiossa jonkun merkin? Huristamme kotiin läpi laakean Pohjanmaan. Mies ja koira nukahtavat takapenkille, minä ja isä kuuntelemme sanattomassa yhteisymmärryksessä ilmanvaihdon suhinan säestämiä kesähittejä. Tunnin ajamisen jälkeen kuski kröhistää vieressäni merkitsevästi kurkkuaan. Tästähän tuli hieno päivä, hän toteaa katse tiehen liimattuna. Nyökkään päättäväisenä. Niin tuli.

Ratarock 2015 (Salli)

Ravintola Kaisaniemi täyttyi taas rock-kansasta, kun historian kolmas Ratarock pärähti käyntiin 16.7.2015. Lupukset eivät olleet tällä kertaa lavan täytteenä, vaan olimme paikalla muissa puuhissa. Max huolehti markkinoinnista, roudauksesta ja yleishäslingistä, meikäläinen puuhaili somistusvastaavana, Joel saatteli paikalle toisen yhtyeensä Näppituntuman ja Kiova edusti  leppoisana seuramiehenä. Musiikki alkoi heti puolenpäivän jälkeen ja jytää kesti kellon ympäri. Kuuntelijoita saapui paikalle parisensataa kappaletta ja homma meni kaiken kaikkiaan aika mallikkaasti. Mitä nyt ekan keikan aloitus hiukan myöhästyi teknisten ongelmien vuoksi ja soittajille varatut ruoat hetkellisesti loppuivat. Mutta aikataulu otettiin kiinni jo kolmannen yhtyeen noustessa lauteille ja Helmutin puheenjohtaja Lassi Sarlos kuskasi pyörän tarakalla paikalle piuhaa ja pizzaa kunnes jokainen soitin oli kytketty ja kaikki soittoniekat ruokittu.

Alkuillan pousailua

Älyvarkaat tömistää tannerta.

Eturivin eläimet taputtavat karvaisia käsiään Andylle.

Sain toiseksi somistusvastaavaksi ihanan Milla Paloniemen, joka koristi terassin värivaloketjuin, laajensi festarin tarjontaa myymällä sarjakuva-albumeitaan ja maalasi Ratarockille ihkaoman tittamareskin. Yhdessä muodostettiin tehokas ja ennen kaikkea värikäs lipunmyynnin ja visualisoinnin tehokaksikko. Iso kiitos Millalle! Toivottavasti oot mukana myös ensi vuonna. Ja toivottavasti saadaan jatkossa vielä lisää sarjakuva-, kuva-, poikki-, ite-, runo- ja mitävaantaidetta osaksi Ratarockailua.

Salli+Milla = Tykki somistustiimi!

Minä, Max ja Lassi eläydyttiin täpöllä tittamareskiin.

Illan hämärtyessä avasin kasvomaalauspisteen ja taiteilin halukkaille Jytäkesään sopivia intiaanikoristuksia. Olin aluksia harkinnut myös runojen ja pikamuotokuvien tehtailua, mutta se olisi ollut turhan haastavaa pääsylippujen, sarjakuvien ja levyjen myynnin ohessa. Ehkä ensi vuonna sitten.

Suurin uhka tapahtuman onnistumiselle oli epävakaa sää, jota surkuteltiin jo monta viikkoa ennen sovittua päivää. Ravintola Kaisaniemen parasta antia kun on nimenomaan vehreä terassi. Pihalla ei vain ole katoksia, joten jos taivaat olisivat päättäneet aueta, olisi koko tapahtuma jouduttu keskeyttämään ja aloittamaan pikaroudaus sisätiloihin. Tämä olisi sekoittanut tiukan aikataulun ja luultavasti pelästyttänyt isoimman osan yleisöstä tiehensä. Yllämme edestakaisin ajelehtineet pahaenteiset pilvilautat tiivistyivät kuitenkin sadekuuroksi onneksi vasta viimeisen esiintyjän lopetellessa. Pahimmalta siis vältyttiin, aika onnekas sattuma tänä myrskykesänä. Onnetar oli jälleen meille suopea, tuo vanha kunnon jytämimmi.

Tunnelma tiivistyi illan vaihtuessa yöhön ja värivalojen syttyessä puiden oksilla. Musiikkitarjonnan  jälkeen keräsin vartissa lippusiimani ja viuhkani takaisin Ikea-kassiin ja ehdin juuri viimeiseen arkiyöbussiin. Monen päivän uurastus, askartelu ja suunnittelu oli taas kaiken vaivan arvoista. Minimaalisella budjetilla, talkoohengellä ja vähillä yöunilla kasattu festari ei ehkä ole megaluokan spektaakkeli, mutta se on sitäkin parempi. Ratarock on meidän ikioma, ainutlaatuinen ylistys ulkoilmarockille ja yhdessäololle. Rakkaudesta musiikkiin, eipä muuta.

Illan hämärtyessä aukesi meikäläisen kasvomaalauspiste. Max oli ensimmäinen uhri.

Lipunmyynti rocks!

River-yhtyeen Jesper pelottavan pinkkinä.

Myöhemmin myös Kiova sai Jytäkesään sopivan kasvomaalauksen.

Ihana Aino yhtä kesäöisen haikeana kuin Ovipuhelimen musiikki.

Häzling ja keskiyön kesäsade.

Rokkifestarin kierrätyskoristeet (Salli)

Ensi torstaina eli 16.7. Ravintola Kaisaniemessä pärähtää käyntiin jo kolmatta kertaa Ratarock! Sehän siis on päivän pituinen rokkifestari, jota järkkäilee Helmut ry eli Lapsus lupuksenkin kovasti kannattama Helsingin ylioppilaiden elävän musiikin yhdistys. Ratarockissa on tänäkin vuonna tarjolla tiukka 12-tuntinen elävää musiikkia, joka sätkii tuoreena kuin juuri veneeseen nostettu hauki. Ratarock on näpsäkkä tapa päivittää tietonsa stadin bändiympyröiden uusista tulokkaista, sillä esiintyjälistan tusinasta löytyy varmaan jokaiselle jokin uusi tuttavuus. Ja uusiin juttuihin tutustuminenhan on ihan parasta. Muutenkin, musta ihan ok tapa viettää lomapäivää on kuunnella livemusaa terdellä viiden euron sisäänpääsyä vastaan.

Me ei Lappareiden kanssa tänä vuonna osallistuta soitteluihin, kun Maxilla on kädet kyynärpäätä myöten järjestäjän hommissa, mutta Joelin toinen kokoonpano Näppituntuma on kyllä mukana. Ja sehän saattaa tarkoittaa allekirjoittaneelta räbäytys-vierailuja... Uskaltauduin itsekin lupautumaan osaksi festaria järjestävää joukkoa ylväänä tittelinäni Somistusvastaava. Kirjoitan sen isolla, koska otan sen vakavasti. Saatan vielä laminoida itselleni nimilaatan ennen torstaita. Ymmärrettävästi opiskelijajärjestön budjetti on todella niukka, joten päätin jättää kauppojen paperikrääsäkoristeet hyllyihin ja värkätä omia kierrätyskoristeita! Näillä keleillä ei edes haittaa istua kotona näpertelemässä ja askartelu on jokatapauksessa maailman parasta puuhaa.

Ensiksi kaivoin kaapeista esiin vuosien varrella keräämäni väripaperiarsenaalin ja rupesin taittelemaan paperiviuhkoja. On muuten tosi simppeli tapa tehdä aika näyttäviä riiputtimia. Sitten suuntasin jokaisen tee-se-itse-sankarin aarreaittaan eli Kyläsaaren kierrätyskeskukseen ja lunastin itselleni sylillisen kankaita aivan naurettavan pienellä summalla. Hinnat olivat jo valmiiksi kevyitä ja sitten vielä 50% kesäalennus! Muistakaa ihmiset aina käydä ensin kiertsiltä katsomassa ennen kuin menette niihin ylihintaisiin askartelu- ja kangasliikkeisiin. Karhunosa omasta budjetistani menikin sitten rautakaupassa kun piti ostaa puoli litraa mustaa maalia mainosbanderolleja varten. Olisi varmaan pitänyt ruinata joltain tutulta teatterinpajalta mokoma minimaalinen maalipurnukka ilmaiseksi, mutta enpä tällä kertaa viitsinyt. Oli niin kova kiire päästä tekemään.

Viuhkatalkoot

Testiripustus keittiössä

Mainosbannereiden maalaussessio

Lippusiima toimii aina

Kierrätyskeskuksesta lähti siis mukaan oranssi lakana banderolleja varten ja kukallisia kankaita lippusiimoihin. Lippusiimat on meikäläisen mielestä varma nakki, aina näyttää hyvältä. Pari lippusiimaa ristissä ja heti on bileet. Tietysti tässä on nyt vähän puuhaamista, kun päätin tehdä kaiken käsin. Itse. Ja yksin. Koska kukaan ei saa auttaa, koska on vain yksi Somistusvaastaava! Kevennän stressiäni kuitenkin sillä tiedolla ettei Ratarockissa ole aiemmin ollut erillistä koristelijaa ja silti on olleet hyvät bileet. Eli tänä vuonna tulee entistä paremmat bileet! Somisteiden lisäksi ajattelin laittaa festarialueelle pystyyn pienen taidekojun, jossa väsäilen halukkaille runoja, muotokuvia ja kasvomaalauksia teemalla Jytäkesä 2015. Tulkaa tsekkaamaan uusia bändejä ja koristeita ja meininkiä! Sateellakin voi tulla, silloin siirretään homma ravintolan sisätiloihin. Sisällä jytääminen on aika varteenotettava vaihtoehto, sillä 200-vuotias Ravintola Kaisaniemi on itsessään aikas tunnelmallinen lokaatio.

Nähdäänkö siellä?

Jytäkesän 2015 sotamaalaus