Pyykkituvan varauslista loimottaa tyhjyyttään. Pyörävarastossa on kerrankin väljää.
Kesärauha on laskeutunut hoas-kortteliin kun kaikki opiskelijalapsukaiset ovat liihotelleet kotiseuduilleen vanhempien nurkkiin tai reppureissaamaan. Hiljaista, leppoisaa. Muutaman viikon päästä mekin Maxin kanssa suuntaamme Vaasaan, vanhempien nurkkiin. Omakotitalojen leveitä tontteja, yksityisautoilua, grillihiilen katkua ja yöttömiä öitä Pohjanmaan lakeuksilla. Rauhaa on muuten myös se, että Pohjois-Amerikkalaiset lukijaystäväni ovat poistuneet blogiani klikkailemasta. Katosivat melkein yhtä äkisti kuin saapuivatkin. Oliko kyseessä joku nettibotti, joka ohjaili ihmisiä sivuilleni? Tiedä häntä.
Kirjoitin viime viikolla ihan pokkana taas yhden apurahahakemuksen. En edes tuskaillut paljon yhtään. Ei mitään epätoivomonologeja ja pakoyrityksiä, ihan vaan istuin ja rustasin sen pois alta ja sitten tein muuta. Sitä en tiedä tuliko rahanarvoista jälkeä, mutta anyway olen ylpeä rentoudestani. Josko sitä voisikin oppia coolisti hoitamaan sen minkä täytyy eikä aina tuskanhiessä kylpeä? Vastauksia heruu jossain loppusyksyn tienoolla, että ehtiihän tässä vielä hikoontua jos sille päälle meinaa.
Mutta asiaan! Mietin, että kun niin paljon kirjuuttelen itsestäni ja omista maapähkinän kokoisista murheistani, niin josko sitä vähän avartaisi maailmaansa ja katsoisi mitä muut ihmiset pähkäävät. Eli siis googlasin kysymykset joihin eniten vastausta etsitään. Löysin sellaisen Trends-osion, jossa on viime vuoden tärkeimpiä uteluita listattu. Valitsin miten-alkuisen kategorian. Ehkä sieltä löytyy myös sopivia aiheita taiteelle, että olisi sitten yleisöpohjaakin jo valmiina jos vastaisi kyssäriin, joka kaikkia kiinnostelee. En olisi muuten arvannut varmaan yhtäkään näistä kysymyksistä etukäteen...
Niin että olkaa hyvä, tässä täysin mihinkään liittymättömiä vastauksia viime vuoden googlatuimpiin kysymyksiin!
Jahaa, okei.
Tää meni tämmöseksi heti.
Oonko jotenkin purkissa kasvanut, jos joudun heti kättelyssä myöntämään etten yhtään tiedä mistä nyt puhutaan? Eikä kysymys edes ole, että MIKÄ se on vaan MITEN sen saa... Toisaalta nämä ovat "miten" -alkuisia kaikki tässä kategoriassa, että ehkä tämä on se seuraava vaihe sen MIKÄ-fraasin jälkeen.
Jos täytyy ihan tsägällä arvata, niin heittäisin että liittyy jotenkin siihen kun ei haluta lapsia ja sitten laitetaan ne siemennysputket kiinni ettei niitä tulekaan... Mieheltä siis. Tai sitten veikkaan, että kyse on sähkötupakasta. Vapor viittaisi niin kuin haihtumiseen ja eon kuulostaa ihan tuotemerkiltä.
Jos kyseessä on pippelihommat, niin sanoisin että mene yksityiselle tai Viroon.
Jos on sähkötupakka, niin nettiin mene. Tai Viroon.
(Ei hitto, oli pakko googlata mistä on kyse...
Voi elämä.
Se on Pokemon.)
MITEN VOI VALITTAA KORKEIMPAAN OIKEUTEEN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖKSISTÄ?Ihan ensimmäisenä tulee mieleen ettei tätä ongelmaa ehkä kannata hakukoneella ratkoa. Että nyt viimeistään voisi olla oikealle asianajajalle käyttöä. Jos jotenkin jäi siellä hovioikeudessa lakineuvot saamatta, niin tässä kohtaa voisi olla paikallaan pieni konsultaatio jonkun oikiksen kahlanneen kanssa.
Tämän kysymyksen hakeminen vähän niin kuin itsessään vinkkaa, ettei elämänhallinta välttämättä ole joka osa-alueella 5/5. Että vähän epämääräiseltä taholta tulee etsittyä vastauksia isoihin ja vakaviin tilanteisiin. Ehkä vähän turhan kärsimättömästi kaipaa ratkaisua vaikeaa ongelmaan, kenties inanen harkintaa peliin. Mutta, ehkä ihminen on epämieluisan tuomion jäljiltä niin kiihtyneessä tilassa, että kysymys valitusoikeudesta polttaa huulilla heti salista lähdettäessä. Ehkä siinä ei halua jäädä odottelemaan vaan ihan jo hovioikeuden aulassa on pakko googlata.
Ja toisaalta, onko Google nyt sitten niin epäluotettava?
Ehkä hakukonedemokratia voittaa jossain vaiheessa inhimillisen päätösprosessin.
Ehkä parin vuoden päästä ne siellä korkeimmassa oikeudessa itse googlaa, että "monta vuotta saa pahoinpitelystä?".
MITEN TEHDÄÄN FRITSU?Nyt ollaan oikeiden asioiden äärellä! Fritsut ja kuinka ne tehdään. Sehän on helppoa: monnimaisesti imukuppina kiinnitytään vierustoverin kaulaan ja siinä roikutaan kunnes imemisen paine aikaansaa verenpurkauman, joka mustelmaisena läiskänä loistaa henkilön iholla.
Ei se tekeminen niin hämmennä vaan enemmän se motiivi. Mikä on fritsun funktio? Kuka sen koko jutun keksi? Miten siitä tuli käsite, että mustelmoidaan parittelutoverin kaula? Onko se vaan lesoilua varten, sellaista seksuaalisen heräämisen todistelua?
Tämän viisastelun päätteeksi todettakoon, ettenhän siis ole koskaan fritsua itse tehnyt. Maxilla oli kyllä tapana imutella kaulaani kun aloimme seukkailla, mutta koin 24-vuotiaana olevani vähän vanha sellaiseen teinihömpöttelyyn. Että ehkä yläasteella hauska läppä, mutta korkeakoulussa jo vähän kiusaannuttavaa. Siellä joku huivi kaulussa kulkea. Sitten Maxia läksytin, että nyt loppuu tällainen pelleily. Että anti olla viiminen kerta.
Salaa olin vähän otettu.
Huh, ei oo yksinkertanen kyssäri. Itsetunto on kai sitä, kuinka hyvin henkilö itsensä tuntee. Että kuinka realistinen käsitys ihmisellä on omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Itseen tutustumista siis suosittelisin, sellasta hiljentyvää peiliin tuijottelua.
Meditaatiota suosittelisin tietysti, mekin juuri viime luennolla pohdimme kuinka ei pidä samaistua negatiivisiin tunteisiinsa ja huonoihin tapoihin vaan siihen potentiaaliin, jonka ansioista kuka tahansa voi valaistua ja ruveta vaikka minkälaiseksi superhenkilöksi. Mutta on niitä varmaan muitakin tapoja tutustua itseen. Opetella uusia taitoja, ympäröidä itsensä kannustavilla tyypeillä, kuunnella muiden kokemuksia ja oppia niistä, rentoutua, luottaa... Emmä tiiä. Tää on kyllä vaikee.
Tähän kysymykseen sitä tavallaan koittaa omalla sarjisproggiksellaan muotoilla vastausta. Että edes itse ymmärtäisi vähän paremmin itseään. Tuleehan sitä haaveiltua, että toisillekin osaisi jonain päivänä helpottavia taikasanoja loitsia. Mutta ensin pitäisi nämä omansa ratkaista. Google varmaan tarjoaa tähän jotain naistenlehtien artikkeleita vastaukseksi. Siksi niitä lehtiä niin pirusti myydäänkin.
Ihana kysymys! Siis todellinen vastaushan on ihan supertylsä (treenaa, kuuntele, kokeile), mutta tän googlettaminen on jotenkin mahtavaa! Tän tyyppistä sponttaaniutta meitsi rakastaa, oon ite just tällanen! "Hei, haluisin ehkä ruveta tekee tätä sikavaikeeta juttua, mutten jaksa perehtyä hommaan kauheesti. Oisko joku googleversio?".
Räppääminen on kyllä vaikeeta enkä tiedä siitä mitään. Mulla oli pari vuotta sitten ajanjakso, jolloin yritin opetella räppihommaa, mutta ei siitä ehtinyt mitään tulla. Tai ehkä sen verran, että kyllästyin siihen lopputavujen metsästämiseen ja kirjoitan nyt ihan riimitöntä tavaraa. Siis räbäyttelyä täytyy harjotella niin loputtomalla innolla ennen kuin kykenee tekemään mitään tekemisen arvoista. Ja iso asia siinä on kirjoittaminen, kun tekstiä täytyy tuottaa aivan ehtymättömällä tarmolla. Moni varmaan miettii enemmän sitä ulosantia, mutta väittäisin että sen on lähinnä tekniikkaa verrattuna siihen sisällön kehittelemiseen. Kannattaa enemmän keskittyä siihen, että on timanttiset läpät. Kyllä niitä tyhjänhuutajia aina menee ja tulee.
Mutta ei oo ihan iisiä kirjoittaa biisi biisin jälkeen kiinnostavaa tekstiä. Yhtä kolmeminuuttista poppiralliakin on välillä vaikea saada lyriikan tasolla kasaan, saati sitten räppimonologia.
Mun neuvo olis, että kirjoita ihan hemmetisti.
Kirjoita koko ajan.
Aina. Bussissa. Koulussa. Töissä. Yöllä. Aamulla. Aina.
Ja sit aina välillä käyt yleisön edessä kokeilemassa.
Tee sitä 10 vuotta ja nauti treenaamisesta.
Tai sitte löydä joku pikakuuri Googlesta.
(Ja kirjota siitä pikakuurista kirja!)
Hiton Vaporeon...
Osta sille menolippu ja pakkaa lentokoneeseen.
Anteeksi, superhuono vitsi. Hämmentää vaan nämä pakkokotiutusuutiset ja toisaalta laitetaan joku miljoona euroa siihen, että saadaan yksi kiinalainen maahanmuuttaja viihtymään... siis se Ähtärin panda. Mieluummin elättäisin hengenhädässä olevia pakolaisperheitä kuin pandoja sillä rahalla.
Mutta alkuperäisessä kysymyksessä on kyse varmaan siitä prosessista, kun kissa kotiutuu ihmisen asuinpaikkaan. Taas tylsä vastaus: anna sille aikaa. Syötä sitä, älä häiritse liikaa, raivaa hyllynpäälliset että se saa seikkailla katonrajassa, heiluta lelua, rapsuta jos mahkuja siunaantuu. Meillähän ei siis asu mitään elikkoa, kun omassakin hyvinvoinnissa on vielä ihmettelemistä. Mun toistuva painajainen on pienet eläimet, joiden kärsimystä en osaa helpottaa. Että silleen aistin sen huolen, joka tähän kysymykseen liittyy. Uusi omistaja pelkää, ettei nyt vaan tekisi mitään vahingossa väärin.
Mutta peruskissa on vissiin aika helppo. Eiks se about hoida itse itsensä. Paitsi sitten kun tulee joku mato tai tulehdus ja eläinlääkäriltä tonnin lasku. Itse siis ehkä mieluummin hankkisin Vaporeonin tai fritsun.
Ilmeisesti ihan tosi hyvin kun joka ruokapaikassa näkyy nykyään niitä lähettejä neliöreput ojossa tilausta vartoomassa. Mullakin oli ekaluokkalaisena sellainen laatikkoreppu. Siinä oli kuva Tenavien Ressusta. Ei se ihan kylmälaukun kokoinen ollut, mutta aika massiivinen silti. Miksi ekaluokkalainen edes tarvii niin isoa reppua? Ei kai siinä heti niin painavaa kirjastoa aleta kantaa, että pitää olla sellainen rinkka?
Varmaan se oli enemmän sellainen itsetunnon jatke, ettei tuntisi itseään ihan pieneksi siellä koulun pihalla. Vähän niin kuin business-miehillä salkku, että vaikka olisi tyhjä niin silti tärkeänä kanniskellaan joka paikkaan.
Ehkä niillä Foodoran-läheteillä onkin vähän sama meininki. Ehkä ne laukut onkin tyhjää täynnä ja tyypit vaan patsastelee ruokabaarien nurkassa vähän niin kuin elävinä mainoksina. Ehkä sitä onkin vaikea käyttää, ehkä pitää etsiä sellainen lähetti ja kysyä siltä suoraan. Saa jonkun salaisen koodin ja turvasanan ja kohtaamispaikan. Ehkä se onkin tosi eksklusiivista hommaa. Miks tää muuten olis viime vuoden googlatuin kysely?
Niin, tosiaan ne viimeiset numerot siellä. Oiskohan se jotenkin järjestysnumero? Että sinä vuonna syntyneet laitetaan järkkään ja kun tulee tarpeeksi iso numero, niin vaihdetaan kirjainkategoriaa? Vai arvotaanko ne kirjaimet vaan? Itse oon joulukuun lapsi ja tunnuksessa on S.
Tää on oikeastaan aika kiinnostava kysymys. Sellanen kahvipöytäkeskustelun piristys. Vaasassa on monta kahvipöytää. Pitäisiköhän katsoa tämä fakta ja sitten arvuutella koko perheen voimin...
(Katoin tän.
Ei muuten oo ihan simppeli systeemi.
Vähänkö tuun käyttämään tätä tietoa keskustelun kiihdyttäjänä!)
Olen miettinyt, että pitäisi opetella suhtautumaan rahaan vähän rakentavammin. Opetella vähän kiinnostumaan siitä, just sen verran ettei joutuisi liikaa miettimään. Kun rahahan mietityttää eniten silloin kun sitä on liikaa tai liian vähän, niin jos oppisi muokkaamaan taitojaan valuutaksi juuri sopivassa määrin. Itsellä on tapana lamaantua kun rahasta tulee kyse. Siis silleen, että ensin piirtää onnessaan tuntikausia ja sitten joku tarjoaa että "Tässä sulle satanen, maalaa mun makkariin taulu" ja heti jähmetyn, että omg kauhea vastuu. Että pitää saada huntille vastinetta, en mä osaa, apua työlästä!
En siis osaa hinnoitella tekemisiäni lainkaan. Mutta toisaalta hyvä puoli on se, että välttelen isoja ostoksia tai sitoumuksia koska tajuan olevani taitamaton rahanainen. Ei esim. tulisi mieleen ostaa osakkeita. Tällä asenteella ei rikastu, muttei toisaalta joudu myöskään velkasaneeraukseen. Ehkä.
Olen kuunnellut toistuvasti Sarasvuon radiomonologia otsikolla "Raha tulee rahasta nätisti puhuvien luokse". En ihan vielä sisäistänyt jutun ydintä, mutta sen itsessäni tunnistin että pitäisi ymmärtää oma arvonsa paremmin eikä pelätä osaamisensa hinnoittelua. Kun eihän se raha itsessään ole mikään pahuuden ilmentymä. Se on se ahneus, jonka ihminen siihen helposti liittää. Sitä ahneutta minä pelkään. Mutta toisaalta itsenäisyyden puutetta pelkään myös, että joutuu luopumaan intohimoistaan kun ei kykene elättämään itseään.
Eli tavoitteeni on jonain päivänä osata vastata tähän kysymykseen.
Tai että uskaltaisin edes kokeilla.
Eli näiden hakujen perusteella suomalaiset pelasivat viime vuonna Pokemon Go:ta, valittivat hovioikeuteen, harjoittelivat fritsuja, kaipasivat parempaa itsetuntoa ja räppitaitoja, hankkivat kissoja, ihmettelivät Foodoraa ja henkilötunnusta sekä huolehtivat velkasaneerauksen vaikutuksesta osakkeenomistukseen. Joo.
Kyllä noista aihioista meitsiä lähimpänä on selkeesti toi itsetunto-kysymys.
Jatkan valitsemallani polulla.
Aina vaan epämääräisiä, ryttyisiä, hiilentahraisia luonnoksia pursuaa kansioista. On kyllä tullut treenattua tuota kynän pitelemistä. Säästin vain ne parhaat, niin jää jälkipolville se mielikuva että piirsin pelkkää timanttia. Heh.
Täällä ei oikein ollut mitään mojovia tarinoita, lähinnä kielioppiharjoituksia.
Kuusi vuotta olen tätä Rovaniemen kaupunginteatterin printtaamaa paperinpalaa arkistoinut. Kun siinä lukee kiitos, niin se on vähän niin kuin kiitoskortti sitten. Vaan ehkä muistan olla kiitollinen ilmankin.
Pistin talteen, kun mietin että rekvisiitaksi vaikka. Tai että jonkun installaation teen.
Öö, minkäköhän maastamuuttomusikaalin meinasin rekvisitoida kun Nnäitä tulee vähän joka laatikosta? Tässä pasaportessa oli vielä kuvasivu jäljellä. Siellä joku esiteini pallonaama myhäilee. On muuten aikas vapaamuotoinen kuva passikuvaksi, kun tuolla tavalla sivulta ja virnettäkin on. Nykyisessä kuvassa näytän vankimielisairaalaan kirjautuneelta, kun piti olla psykoottisen ilmeetön ja eleetön ja tukan kampasin pitkin päätä ettei vaan peitä kasvoja. Ysärillä oli iisimpää.
314. NIMIKYLTTI
Viime kesänä Neuromaanissa sain puuhata tällä tittelillä. Kuvittelin kenties käyttäväni sitä uudelleenkin. Vaan taisivat olla kertaluontoisia ne neuroesteetikon hommat. (Ja alkaa olla vähän painetta löytää vielä viitisenkymmentä roinaa, että saa listan täyteen. On laatikot jo melko tarkkaan pengottu.)
Äidille annetaan ikuisuuslainaan. Jäi valaisimia yli kun yhdistettiin kodit Maxin kanssa. Jotenkin ne mun lamput päätyivät kattoon ja Maxin omat kaapin perälle. Kauhea nainen ajaa omia sisustusagendojaan yhteisessä kodissa...
Tää oli HAUSKA. Tuli tuosta liikemiesten tyhjästä salkusta mieleen tarina, joka on totta. Meillä oli aikoinaan Liikemainonta-McCannissa (luitte oikein, keskuksemme sanoi: Liikemainonta mäkkäään niin hauskasti, että kaverini soittelivat välillä vain kuullakseen hänen nousevan intonaationsa siinä pitkitetyssä kääään-lopussa, mutta asiaan) ... siis meillä oli tosi hauska ihan englantilaisen liikemiehen näköinen yhteyspäällikkö (yksi monista), joka oli jo vähän muita heppuja iäkkäämpi ja jolle sattui aina kaikkea hooboa, vaikka hän olisi vain mennyt ruokatunnilla kauppaan ostamaan vaikkapa... nyt menee vaikeeks... mitähän hän olisi ostanut... tyylikkään kolmioleivän. Kerran hän kävi Alkossa pika pikaa ennen liikeneuvotteluun menoa ja sieppasi sitten kiireessä työpöydältä salkun lähtiessään sinne miljoonabudjetti-asiakkan luo. Vaan kun hänellä oli kaksi salkkua. Toisessa oli ne kolme pulloa hienoa punkkua ja toisessa kokouspaperit, luonnokset yms. No, arvaatte lopun. Hän pläjäytti putelisalkun levälleen neuvottelun alussa ja.... varmaan keksi jonkun hyvän stoorin ja veti homman kotiin ilman budjettilaskelmapapereita ja luonnoksia. Joo, rauha Quffen muistolle... miksi minä tätä nyt kerron. Kun toi sun kymmenen kysymystä oli niin ihanan hykerryttävä. Erityisesti tuo siemennestepähkäily, hih.
VastaaPoista