maanantai 4. toukokuuta 2015

Toukokuun tykkialoitus: SydänSydän & Tundramatiks (Salli)

Lupukset juhlivat vappua asianmukaisella levottomuudella: ensin munkin- ja simanhuuruista hippalointia, jonka jälkeen suuntasimme Maxin kanssa kaupungille kuvaamaan musiikkivideomatskua. Yksi uusista biiseistämmehän on otsikoltaan Spyor jazz ja vappu on monelle yltiöpäinen ylenantamisen juhla, joten pohdimme näiden kahden teeman sopivan mainiosti yhteen. Saimmekin tallennettua muutamia jännittäviä tilanteita...

Yksi kevään kohokohdista koitti heti vappupäivän jälkeen: nimittäin suurella hartaudella odotettu Sydän Sydän -keikka Korjaamolla! Kyseinen bändi kun kuuluu Lupuksienkin ehdottomiin suosikkeihin, mutta esiintyy nykyään sangen harvakseen. Korjaamon keikka oli kai päätarkoitukseltaan Tundramatiksin jäähyväisesiintyminen, mutta ainakin itselle lämmittelijän rooliin valitut Sydämet oli se tärkeämpi spektaakkeli. Oli muuten loppuunmyyty ilta. Ja oli muuten korttelin pituinen jono Korjaamon ulkopuolella jo tunti ennen shown alkua. Lieneekö syynä ollut se, että sadalle ensimmäiselle oli luvattu käsintehdyt naamarit ja muuta oheistoimintaa vai herättikö illan erityislaatuisuus kiinnostusta. No, yrityksestä huolimatta emme saaneet naamareita, mutta meininki oli silti mitä mainioin.

Max odottaa keikan alkua pää punaisena

Suuren maailman meininkiä
ET-sormi, Skopa ja Flyckt

Punainen Minerva, valkoinen Rekonen

Maalatun miehen muistelmat
Omasta mielestäni Sydän Sydän veti hiukan normaalia rauhallisemman ja tunnelmoivamman setin. En tiedä olivatko miettineet nimenomaan tätä lämmittelijänä toimimista, kun olivat sovittaneet vanhoista biiseistään matalatempoisempia versioita. Sinänsä on kyllä aina kiinnostavaa kuulla uusia sovituksia. Huomasin kuitenkin kokoajan odottavani sitä Sydämien perinteistä "hikinen pogoaminen ja eturivissä mosh pit pyörii" -meininkiä, johon keikat useimmiten kulminoituvat. Ja varsinkin nyt kun esiintymispaikka oli niin iso ja tupaten täynnä levotonta, kolmatta päivää juhlivaa vappuväkeä. Mutta en toki tästä soimaa, vaan täysin ymmärrän taiteilijoiden halua ja vapautta muokata soitantoaan. Ja saattaa olla, että esiintymistilan suuruus ja yleisön levottomuus vaikutti lähinnä omaan keskittymiskykyyni. En ole mikään massatapahtumien ystävä. Keikalla oli muuten mukava kaari, kun alussa kuultiin synkeän laahaava Kukko ja lopussa sama kappale omana riehakkaana itsenään.

Aina kun olen nähnyt Sydän Sydämen livenä, on esiintymisellä ollut jokin teema ja tällä kertaa se oli "Slime to Die". Tai ainakin tällä otsikolla oli julkaistu kummallisia videoita bändin sivuilla pitkin viikkoa ja Korjaamolla lausetta hoettiin möreästi kappaleiden välissä. Nyt teemaa ei kuitenkaan väritetty ihan niin teatraalisin keinoin kuin joskus. Muistan esim. Gloriassa kun teema liittyi postiin ja kesken keikan salin läpi pyöräili posteljooni, joka jakoi yleisölle paketteja ja oli ihmispostimerkkiä ja muuta. Ja Tavastialla taisi olla Veneet Venäjällä -teema luentoineen kaikkineen ja Käpylän kyläjuhlilla taisteltiin Draculaa vastaan. On aivan huippua mennä katsomaan bändiä livenä, kun ei voi koskaan tietää mitä on tulossa. <3 <3 Rulez. Seuraavaa keikkaa odotellen.

Kuten jo totesin, olin tullut paikalle Sydämien takia, joten en oikeastaan tiennyt mitä odottaa kun pääesiintyjä Tundramatiks astui lauteille. Olinhan toki kuullut monen ystäväni hehkuttavan musiikkiaan, mutta en itse ollut oikein sisäistänyt jutun juonta levyjen perusteella. Ehkä juuri tästä syystä Tundramatiks pääsi yllättämään aivan takavasemmalta: hemmetti miten hieno keikka! Tietysti ilta oli jo itsessään todella erityislaatuinen, kun kyseessä oli porukan viimeinen esiintyminen ja yleisö oli aivan liekeissä heti ensirytmeistä lähtien. Mutta oli innostukseen kyllä syytäkin, sillä noin isolla energialla ja antaumuksella soitettua livemusaa harvoin pääsee todistamaan. Ja oli draaman kaarta ja vaihtelevaa instrumentaatiota ja yleisön laulatusta ja ihmisten päällä surffausta ja allt möjligt. Saivat jopa allekirjoittaneen joraamaan kädet ilmassa, vaikka en yleensä sellaiseen noin vain antaudu. 

Kova kaksikko
Tykki torvisektio

Sali hiljenee miehen ja haitarin edessä

Ultimate haaste laulajalle: vetää biisi yleisön kannattelemana
Livemusiikki on kyllä korvaamatonta. Saa olla Spotifyt ja somet ja nettilatauspalvelut omassa arvossaan, kyllä se on elävä musiikki joka ratkaisee. Sen voiman muistaa eritoten silloin, kun pääsee näkemään noin energisoivaa ja karismaattista menoa kuin Korjaamolla oli tarjolla. Olipa onni päästä todistamaan Sydämet ja Tundran miehet noin ainutlaatuisissa olosuhteissa.

Levätköön Tundramatiks rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti