Puhun näistä "universumin merkeistä" aina puoliläpällä. Olenhan tällainen korkeakoulutettu kirkosta eronnut keittiöpsykologi, joka kuvittelee kykenevänsä tunnistamaan huuhaan faktasta. Mutta salaa pidän sitä kyllä ihan todellisena merkkinä, että perjantaina saatuani kieltävän vastauksen yhdestä lupaavasta työpaikasta kysyin ääneen, että "mihin tässä nyt täytyy ruveta?". Ratkaisukeskeisenä ihmisenä sitten itse itselleni vastasin, että "pitäisi varmaan meditoida, niin ei surettaisi näin paljon". No, maanantaina lähdimme Maxin kanssa kävelylle ja 100m meidän ovesta näin ikkunassa lapun jossa luki www.meditoi.com. Meninpä sitä lähempää tarkastelemaan ja kappas, meidän lähiöömme on muuttanut buddhalainen meditaatiohuone. Sitten niin. Siis eikö ole jo vähän vihjeen makua tässä? Äiti on opettanut, että kannattaa aina ääneen sanoa se mitä haluaa, niin hämmentävän usein joku vastaus hiippailee eteen noin viikon sisään. Menenpä ensi viikolla sitten buddhalaisen munkin opastuksella itseäni tutkiskelemaan. Kiitos tästä kaikille korkeille voimille tasapuolisesti (sattuman jumaluudelle kumarran myös).
Hiukset sain uuteen kuosiin taas Villi Vaniljan Jukan toimesta. Hänen luonaan olen vieraillut jo viitisen vuotta näissä shokkiväriasioissa. Noi Vaniljan-tyypit vaikuttaa kaikki olevan kivoja, leimauduin vaan sattumalta ensimmäisen kerran jälkeen Jukkaan. Mahtava mesta, suosittelen. (Kaikille sinisestä tukasta haaveileville sitten tiedoksi, että ensimmäiset pesut levittää sinistä pigmenttiä aivan joka paikkaan. Jukka lohdutti etukäteen ettei se tartu pysyvästi muualle kuin hiuksiin, mutta aika kiitettävästi kelmeä sävy pysyi pari vuorokautta kämmenissä ja kynsissä. Se on kai se hinta joka täytyy maksaa, että saa kulkea ympäriinsä smurffinvärisenä.)
Alla pieni kooste viimeisen meikän Villi Vanilja -tyyleistä viimeisen viime vuosien ajalta. Ja kyllä, 2012 mulla oli noin pitkä tukka.
Säästelen vielä sanojani spoilereita varoen, mutta tässä kuitenkin top3 siisteimmät jutut omasta kokemuksesta:
- Sai olla osana tilasuunnittelijoiden yhteisöä. Teatterilavastaminen on yleensä aika yksinäistä hommaa eikä kollegoita ehdi juurikaan treffailla. Nyt oli koko ajan saman alan ihmisiä ympärillä ja sai ihanasti möhmöillä yhdessä jokaista väri- ja materiaalivalintaa. Vähän niin kuin olisi ollut taas koulussa, jee. Muutenkin oli hyvä päästä pois kotoa kökkimästä, kun on friikulla taas tällainen työtön pätkä menossa.
- Kokeilin uusia juttuja, joihin ei yleensä ole aikaa tai rohkeutta jos on oma proggis kyseessä. Nyt kun olin "vain apulainen" eikä tarvinnut olla vastuussa kaikesta, sain tulosvastuuttomana ottaa riskejä. Päädyin yllättävän teknisiin ratkaisuihin ja värkkäilin videota ja äänisuunnittelua ja ihan itte piuhojen kanssa puuhailin. Että sellainen tekninenkin puoli näköjään löytyy minusta.
- Sairaalassa pyöriminen positiivisessa hengessä. En sinänsä kärsi sairaalapelosta, mutta etukäteen pohdin kuinka rankkaa tulee olemaan sairaalassa pyöriminen kaikkien näiden syöpäjuttujen jälkeen. Että puskeeko esiin jotain huonoja muistoja ja eihän esitys vaan luo katsojissa sairaalakammoa. Sain kuitenkin huomata, ettei siellä leiju mitään erityisen "huonoa vibaa" vaan ihan tavallisia huoneita ne sairaalahuoneetkin on kunhan vaan vaihtaa näkökulmaa. Hämmentävää oli myös nähdä tuttuja ihmisiä hoitohenkilökunnan asuissa. Kuinka se valkoinen takki nostaa heti kantajansa auktoriteettia ja muuttaa omia reaktioita.
Uskomatonta, että mulla on kaapissa tällanen! Joskus oman kodin perustamisen innossa olin tunnistavinani itsestäni keittiön hengettären ja silloin katedraalikakkuvuoka tuntui oleelliselta. Tästä on siis noin 12 vuotta. Oon yrittäny myydä tätä kirpputorilla niin moneen otteeseen, että olin jo henkisesti luopunut koko välineestä. Saahan tällä näyttäviä leivonnaisia aikaiseksi jos vaan jaksaa värkätä. Kiertoon.
Meillä on kokonainen sarja Iittalaa kaapissa, joten nämä kolme jämäkappaletta etsikööt kodin jostain muualta. Olkaatten hyvät!
24. MUOVITARJOTIN
Ostin tämän joskus keittiön koristeeksi Tiimarista (RIP, my friend), mutta vuosien saatossa sille on tapahtunut joku ihmeellinen hapettumisilmiö joka saa muovin murenemaan pienestäkin kosketuksesta. Hänen aikansa oli tässä. Tiimarin muistoa kunnioittaen, saattelen hänet sekajätteeseen.
En uskonut ikinä näkeväni tätä päivää: Kävin läpi sen keittiön kaoottisimman laatikon, jossa muovikipot ja -kupot asuvat. En tiennyt tämän olevan mahdollista, mutta sekin on nyt järjestyksessä. Vau. Tarjolla olisi pari kippoa ilman kansia, kansi ilman kippoa, kurkumasta värjääntynyt taikinakulho... Huippu kamaa siis. Mut noissa kahdessa korkeassa pakasterasiassa on molemmissa kannet! Ne on vaan niin isoja, ettei meidän pikkulokeroon mene. Että siitä pakkasen täytettä.
Voi, Juice. Toi kansi on jotenkin niin upea, että keräsin tämän äidin luota talteen ihan vain kuvan takia. Koskaan en ole kuunnellut, kun ei ole sitä c-kasettisoitinta. Otsikkona on "Minä". Ei muuta.
Sain siskolta lahjaksi viime... ei kun toissa... vai sitä edeltävänä jouluna? Näiden vuosien aikana olen päässyt jättipurkin puoliväliin, kun on pitkässä käytössä liian rasvaista mun iholle. Ja on siis varmaan jo vanhentunutkin. En edes yritä tarjota sitä kenellekään, mutta jotenkin en voi vain heittää roskiin kun oli lahja ja niin kiva purkki ja jotenki... En vaan pääse eroon siitä ajatuksesta, että "tämä on ihan tarpeellista käyttökamaa" vaikka en ole kolmeen vuoteen tarvinut. Joten laitan sen nyt banaanilaatikkoon ja leikin, että löytyy vielä joku arvoisensa loppusijoituspaikka. Tai voisko joku esittää, että haluu tän ja sit salaa laittaa roskiin ettei mun tarvi?
Tämä on yksi niistä kirjahyllyn koristeista, joka on kiva laittaa esille että vaikuttaisi sivistyneeltä, mutta jota ei ole koskaan edes avannut. Niin, että olenpa nyt aivan rehellisesti pöljä ja tunnustan etten tiiä antiikin tarinoista mittään! Enkä aio ihan heti ottaa selvääkään! Tai jos otan ni lainaan kirjastosta... Kiertoon.
Kakkuvuokakatedraali täytti melkein koko boksin. Täytyy kohta hakea toinen banaanilaatikko, omg! Onneksi pahvia on hoas-talojen roskiksissa aina runsaasti tarjolla kun opiskelijalapsukaiset muuttaa koko ajan edestakaisin. Meilläkin on naapurit vaihtuneet jo viidesti parin vuoden aikana. Ja me Maxin kanssa vaan pysytään samassa kämpässä kuin luteet, aivan omaksi viihteeksi täällä pakkailen. Mutta eipä mulla nyt niin kiire pois olekaan, kun meditaatiohuoneenkin sain samaan pihapiiriin! Uskomaton juttu, käyn ensi viikolla tsekkaamassa paikan. Ensi viikolla on muuten myös Taiteiden yö. Sen kunniaksi voisikin sitten raivata taidetarvikeista...
Hatunnosto, hatunnosto ja ihailua tavarankadottamisprogesi selvälle suunnitelmallisuudelle ja jatkuvuudelle. Katedraalikakkuvuoka on ehkä mielipuolisin keittiöjuttu, joka on tielleni osunut. Mukava oli kokea tämäkin ihmetyksen ja hihittelyn hetki. Ja NEUROMAANIa suosittelen ihan kaikille, ihan tosiaan kaikille. Se oli elämys. Minä nopeasti laitostuvana olisin halunnut jäädä jo ensimmäiseen sairaalahuoneeseen makaamaan leikkauspaita päälläni mukavaan sairaalasänkyyn Neuromaanin mielipuolisen mahtavien tekstien kaikuessa kuulokkeista, mutta pakkohan oli sitten kaikki kolme kerrosta Marian sairaalaa tutkittuani (hassua, olin siellä jotain 14 tms. vuotta sitten leikkauksessa enkä muista yhtään, että se oli tollanen paikka, jotensakin viihdyin siellä silloin ja nyt)niin... siis pakkohan oli lopulta lähteä kotia kohti, kun ikävä kyllä koipeeni oli muutamaa tuntia aikaisemmin ruiskutettu isolla paksulla injektioruiskulla (joo, lekuri joutui vaihtamaan pidempään ja paksumpaan, joka ei ole kiva tieto, kun makaa lavetilla ohuempi neula polveen tungettuna) kortisonia ja koipeliini oli vielä aika kipeä. Eli olisin ollut Neuromaani-happeningissa kyllä kaikki sallitut kaksi tuntia, mutta nyt jäi noin tuntiin ja kahteenkymmeneen minuuttiin tämän rajoittuneisuuteni takia. Sallin justskat siellä olivat hienoja, erityisesti yllätyin, kun hän videolla esitti tosi uskottavasti psykologia tai psykiatria, joka luennoi vakavalla naamalla surusta, itkun fysiologiasta yms. Väliin oli tehty karmivia tablettimainoksia. Hih. Mutta mieletön duuni on ollu Ainolla ja koko työryhmällä Salli mukaan lukien noin valtavan tilan täyttämiseen visuaalisten efektien, äänimaailman, tekstien, tanssin yms. keinoin. Ja totta puhuit, Salliseni: kun valkoisen takin joku vetää päällensä, niin sitä heti niinkuin uskoo, että toi tietää jotain. Ilmankos valelääkärit ehtii toimia hommissaan vuosiakin ennen kuin kärähtävät. Minäkin sössötin henkilölle, joka ojensi lääkekupissa pillerin ja käski pukeutua leikkauspaitaan, että: "Mitäs, kun ystäväni meni viemään autoa parkkiin ja kadotammeko me nyt toisemme... " yms. sössön sössön... kuin olisi tuo toinen ollut joku hoitsu. Varmaan sitä nauratti. Jälkeenpäin nauratti itteenikin. Panen taas, valitse profiili-kohtaan, että olen Nimetön, mutta Sallin äitihän minä olen. Haa. Ja P.S. anna se voideputkilo mammalle, liitän sen omaan tavaroidenkadottamisprojektiini. Toisen kamoja on paljon helpompi heittää pois kuin omia. Eli pitäis tehdä vaihtareita, että kaverit tyhjentelis toistensa koteja, mutta saattais siitä riitaa ja kauhua kyllä seurata.
VastaaPoista