Jaaha, taas se aika viikosta kun vetäistään lähimmän kaapin ovi auki ja pengotaan esiin pieni kokoelma upeaa, unohtunutta esineistöä. Tällä kertaa järjestelyintoiluni osuu keittiöön, kotimme pikkuruiseen mutta sitäkin roinaisampaan sydämeen. Itsehän en ole mikään lieden ääressä luuhaaja. Perunan keittäminen onnistuu melko mallikkaasti ja taatelikakkukin saattaa syntyä kerran vuodessa, mutta jokapäiväinen ruoanlaitto ei ole intohimoistani suurin. Meidän taloudessamme järjestelmä on yleensä se, että yksin kotoillessani noudan leiman lähimmän sushiravintolan kanttispassiin ja jos ollaan molemmat kotona niin Max kokkaa. Minä kyllä ihan mieluusti auttelen ja leikkaan sipulin ja tiskaan. Tai no, ei se tiskaaminen niin mieluisaa ole. Se taitaa johtua siitä, että meillä on niin pirullisen paljon astioita, että sitä tiskiä kertyy yleensä aivan järkyttävä vuori. On siis aika tehdä pieni roinakierros keittiössä.Oheisessa kuvassa Max muuten demonstroi kuinka kauhistuttavaa on joutua kuvauksen uhriksi kesken aterioinnin. Annoksena oli muistaakseni peruna-maissikeitto tulisella tomaatti-cashewpähkinä höystöllä. Leikkasin tomaatin.
Aloitetaanpa siitä laatikoston ylimmästä lootasta: aterimet. Haarukat ja veitset, joo hyvältä näyttää. Mutta sitten lusikat. Siis mitä hittoa. Aivan järkyttävä kasa, joka ei edes mahdu lokerikkonsa omaan osioon vaan pursuilee ympäriinsä! Ja vaikka osa on tiskissäkin!? Siis miten ihmisellä voi olla näin paljon lusikoita? Pakko suorittaa laskenta.
8 isoa lusikkaa
8 keskikokoista lusikkaa
12 pikkulusikkaa (tai 11 mutta Max ei kestä ajatusta että niitä on alkuluvun verran..?)
8 random-kokoista lusikkaa
+ 6 hopealusikkaa
Eli yhteensä 42 lusikkaa!
Hetkinen, sehän tarkoittaa...
Njaa, ehkä ketään ei niin kiinnosta kuinka monta lusikkaa meillä on laatikossa. Ehkä tämä on maailman typerin ja tyhjänpäiväisin aihe kirjoittaa blogia... Tosin luin kerran todella pitkän ja yksityiskohtaisen postauksen siitä, miltä tuntuu juoda vettä. (Eikä kyseisen jutun kirjoittaja edes saanut kovin erityisiä oloja aiheesta!) Tai no, onhan sekin tärkeää, se vesi. Niin yksinkertainen tapa parantaa arkea. Ehkä tämä lusikkalaatikon järjestelykin parantaa arkeani jollain toistaiseksi näkymättömällä tavalla. Ehkä alan nyt kiinnittää huomiota niihin pieniin asioihin, joiden muuten antaisin vain lipua tajuntani läpi. En enää ota ympäristöä kuvien harmaana virtana vaan aktiivisena tekijänä tarkkailen ja kyseenalaistan.
Ehkä voisi jopa sanoa, että tämä on minun mindfulness-harjoitukseni tämä lusikkalaatikko. Ehkä juuri siellä vallinnut epäjärjestys on pitänyt päätäni pinnan alla ja tukahduttanut itseilmaisun virtaa... Ehkä zenissä on kyse siitä, ettei mikään ole liian pientä eikä mikään liian suurta. Ehkä me pohjimmiltaan olemme kaikki samaa: lusikka, minä, kosmos. Tästäkö siinä Matrixin kohtauksessa on kyse?! "There is no spoon." Ja luku 42, eikö Linnunradan käsikirjan mukaan juuri siinä piile vastaus maailmankaikkeuden tärkeimpään kysymykseen?! Järkkyykö tasapaino jos laitan nyt pois kahdeksan random lusikkaa?!!
No, otetaanpa siitä yhdessä selvää!
Nuo viisi valkokantaista perin joltain sukulaiselta kun muutin omaan kotiin, tiikerikantainen tuli kookosteen kylkiäisenä (se oli muuten upeaa teetä!), vänkyrä oli lahja ystävän äidiltä ja tuon yhden olen kai vahingossa nyysinyt jostain. Aivan kelpo kauhoja kaikki. Kiertoon.
16. MUKINäitä oli kaksi, mutta toinen meni rikki. Muuten kaappi on täynnä muumimukeja (vieraille) ja Ikea-laseja (arkeen), joten tämä on aika yksinäinen ilman pariaan. Kiertoon.
17. PARI PUNAISIA LEIPÄLAUTASIA
Max haki nämä aikanaan Prismasta, kun seurustelun alussa järkytuin siitä ettei nuorukainen omistanut pikkulautasia. Sai myöhemmin täyden setin lahjaksi. Kiertoon.
18. SYDÄMENMUOTOINEN KAKKUVUOKA
Hei äiti, haluut tän varmaan takaisin kun ei mulla olekaan käyttöä? Jää mulle vielä se pyöreä jouluja varten. Kiitos lainasta! (Korjaus: ei äiti välttämättä tarvi tätä takaisin jos joku toinen enemmän innostuu.)
19. LASIKIPPOJA
Saimme kerran Lidl-jälkiruokia lahjaksi. Tulivat näissä lasiastioissa ja lahjan antaja oli ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaa säilyttää. Uskoin tätä neuvoa kaksi vuotta. Pitäisiköhän nämä vaan laittaa lasinkeräykseen?
Leivon tosiaan maximissaan kerran vuodessa, joten ehkä en kaipaa vispilää tai nuolijaa tuplana. Mukana myös lastoja ja muovinen otin ilman sitä toista paria. Kiertoon.
Siis inventaarioni paljasti laatikossamme asuvan neljä (4) juustohöylää! Miten tämäkin on päässyt tapahtumaan? Mehän käytetään aina vaan sitä yhtä! Puolitetaanpa talouden höylävarastot. Jakoon.
Ei riitä kenkälaatikko enää viikolla kolme, joten homma nousee ylpeästi seuraavalle levelille eli banaanilaatikkovaiheeseen! Banaanilaatikon käsittely tuo heti muuttofiilikset - ihan niin kuin olisi oikeasti lähdössä jonnekin, vaikka todellisuudessa täällä vaan lusikkalaatikkoa järkkäilen. Näin sitä ihminen voi pienellä vaivalla itselleen seikkailuntuntua järjestää. Valikoimasta on jo poistettu suoraan kavereille kelpaavat ja roskiin menevät, joten saldo ei näytä nyt kuvassa kovin vaikuttavalta. Mutta ensi viikolla jatkuu! Siihen asti, universumin järkkymistä odotellen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti