Ja hitot! Uusi tukka muuttaa kaiken! Kattokaa nyt minkälaisen otsiksen leikkasin eilen ittelleni vessanpeilin edessä! Siis todellakin elämästä tulee parempaa tämän tyyppisten oivallusten myötä. Joo, en ehkä oo meditoinut pariin kuukauteen ja saattaa ajatus vähän harhailla tarpeettomuuksiin. Vähän kasaantuu sellasta levottomuutta ihmiseen. Mutta kyllähän uusi kampaus senkin varmaan korjaa, eikö vaan?
Sitte aloin visioida kuinka voisin tuunata itselleni muutenkin ihan uuden tyylin. Kun kaikki mun vaatteet on jokatapauksessa kirpparilta parilla eurolla löydettyjä, niin ihan hyvin voisin rohkeammin maalata ja tuunata niitä. Sitten selasin Pinterestistä kaikkia siistejä vaatetuunauksia ja pläräsin Vaasan kirjastossa muotikirjoja. Musta voisi tulla taas punkkari! Koska mä oon aikuinen ja saan näyttää just siltä miltä haluun eikä tarvi pelätä, että aletaan kiusaamaan tai koulussa syrjimään. Niin ei tää oo iän kieltämistä vaan sen juhlimista. Meitsi on kolkyt ja saan tehä just mitä haluun!
Jotenki mietin kans sitä, että jos maalaisin vaatteeni, niin sitten ihmiset heti näkis että aha, toi maalaa. Sellasta "dress for the job you want" -ajattelua. Että jos haluaa löytää yleisön, niin sitten täytyy asettaa itsensä katseelle alttiiksi, opetella olemaan huomionkohteena välillä. Niin sitä kautta mietin noita silmäkuvia. Ikään kuin piirrän itseeni taikamerkkejä löytääkseni katseen.
Tää kuulostaa vähän keinotekoiselta brändäämiseltä ja kalastelulta. Vähän nolottaa tämmönen. Oonko mä nyt ihan piinallisen pinnallinen ja pöljä kun mietin tällasta? Onks tää ihan tyhmää? Toisaalta oon menossa taas parin kuukauden päästä tekemään pukusuunnittelua, että sinänsä muodista kiinnostuminen olisi ihan paikallaan. Ja tämä on myös ele kertakäyttö-massatuotanto-vaateteollisuutta kohtaan. Ettei sitä omaa identiteettiä tarvitse ostaa kaupasta vaan sen voi rakentaa itse. Eikä kaiken tarvi olla niin vakavaa ja tylsää. Vois tehdä kaikkea ihan kreisiä ja epäkäytännöllistä (mutta mukavaa, mukavuudesta en luovu).
Emmä tiä. Ei mulla tässä nyt mitään kovin ihmeellistä sanomaa ole. Huomasin vaan että peilikuva näyttää nykyään aika väsähtäneeltä ja sit tajusin, että sillehän voi tehdä jotain. Sit innostuin tosta taiteilija-punkkarin larppaamisesta. Kun tuntuu etten oikeen tiedä mikä olen, niin entä jos kokeilis esittää jotain tyyppiä?
No joo, mistäköhän tää homma edes lähti? Tästä tukasta varmaan, ikäkriisistä. Siitä että tekee pitkästä aikaa mieli tehdä taas käsitöitä. Tuskastuttaa joka paikkaan leviävä koneella istuminen ja virtuaalisuus. Tekee mieli kaivaa esiin pensselit ja kutimet, kokeilla kaikkee. Maalasin Vaasassa Maxin äidille numeroituja kuppeja kun ajatuspäissäni itselleni hyvin epätyypillisesti rikoin kaksi iso teemukia ja piti hyvitellä rikettä edes jotenkin. Alelaarista löytyi iloisia raitamukeja ja vastaanottava osapuoli keksi tuon numerojutun, etteivät mene kahvipöydässä sekaisin. Niistä tuli kyllä aika hauskoja. Tulee mieleen joulu tai leffateatterin popcorn-tötterö.
Niin tässä olisi sitten käsitöitä luvassa. Ja pitäisi opetella taas kirjoittamaan, keskittymään, meditoimaan. Kotiin palaaminen aiheutti tietysti sellaisen pienen "onko loma nyt loppu, pitääkö alkaa tehdä taas järkeviä juttuja?" -ahdistuksen. Varmaan keksin ittelleni tyhjänpäivästä tekemistä vältelläkseni oikeita juttuja. Kun eihän heinäkuussa tarvi tehdä mitään järkevää, eihän?
Ajatus karkailee sinne tänne. Pitäiskö lenkille, pitäiskö syödä jotain, pitäiskö sanoo vielä jotain fiksua? Yritän saada pääni kasaan ensi viikon grande finalea varten.
En voi luvata mitään.
Kävin vaatekaapin läpi tällä uudella tyyliajatuksella ja poistin kaikki tylsät ja visioon sopimattomat. Näissä rytkyissä ei siis sinänsä ole mitään vikaa, mutta ovat vähän sellaisia hätävaravaatteita. Ei mitään erityisen innostavia kledjuja vaan korkeintaan ihan ok. Niin kuin tämä pleini neule, jonka sain pari vuotta sitten lahjaksi. Se on ihan ok. Eli tylsä.
Otin pari vuotta sitten Kierrätyskeskuksen ilmaislaarista. Vähän turhan pieni, alkaa haista nopeasti.
Tätä kirpparilöytöä olen oikeastaan käyttänyt jonkin verran, mutta punakukkaisuus ei ole kyllä yhtään sitä mihin suuntaan meinasin mennä. Alkaa myöskin haista nopeasti. Takaisin torille!
Vau, meitsin kaapissa oli jotain vaaleanpunasta! On ollu jo 7 vuotta, sillä ostin tämän paitulin aikanaan Berliinistä. Piirsin kaulukseen pari pääkalloa ettei mene ihan nynnyilyksi. Todella harvoin tuli käytettyä, en jää kaipaamaan.
Tämän noukin ilmaiseksi kellarista (vitsi mun kaappi on kyllä täynnä arvotavaraa). Pidin paitaa näinkin kauan henkarissa, koska ihan pahimpina hellepäivinä vaaleat löyhykkeet tulee tarpeeseen. Niitä hellepäiviä vaan ei ihan loputtomasti ole tarjolla... Plus huomasin kuvatessa valtavan hikiläikän vasemman kainalon kohdalla (kun en leikkauksen jälkeen hikoile oikealta puolelta). Siinä siis menee mun hellevaruste, mutta onneksi se ei taida olla tänä(kään) kesänä ongelma.
Oon vähän pihkassa Indiskan vaatteisiin, tuo nimilappu jouduttaa usein ostopäätöstä kirpparilla. Niin tuli sitten hankittua hihaton ja ihonmyötäinen vaate vaikken ikinä käytä hihattomia ihonmyötäisiä. Kangas on kuitenkin sillä tavalla ihmeellistä, että venyy parin tunnin käytön jälkeen muodottomaksi. Ensimmäinen vaate, johon olen nähnyt muodostuvan pyllypussin. Ei hyvä.
Ostin Vaasan HenkkaMaukasta pari talvea sitten vuodenvaihteen lähetessä. Tuli äkillinen tarve tyttömäisyyteen, kun Maxin sisko ja äiti aina niin hienoksi laittautuvat juhlia varten. Tämä oli meitsin yritys olla siisti. Jäänyt sitten vähälle käytölle, häiritsee rypistyvä kangas.
Mut hetkinen. Miten tokavikan viikon saldo voi olla 357? Eihän siitä tule luku täyteen. Eikö vuodessa olekaan 365 päivää? Kun eihän 52x7 ole kuin 364. Hetkinen... (menee kysymään Maxilta kalenterivuoden toimintaperiaatteen)
Jaa, niin. Pitää lisätä yksi päivä siihen päälle vielä. No, ensi viikolla kahdeksan roinaa sitten. Sitten se on siinä! Sitte on siivottu kaapit ja laatikot!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti